Sirkku Jyrkkiö, TYKS: Vuoropuhelusta tienviitat terveydenhuollon tulevaisuuteen

Kaksoislinjajohtaminen on terveydenhuollolle tyypillistä ja perin uniikki järjestely. Nykymuotoisissa sairaalaorganisaatioissa on pyritty yhden johtajan malliin, mutta silti yksikkötasolla hoitajien esimies on hoitaja ja lääkäreiden on lääkäri. Vahvat professiot lyövät leimansa terveydenhuollon toimintaan. Potilaan näkökulmasta kaikki häntä hoitavat ammattilaiset ovat tarpeellisia, eikä palvelutapahtumassa saisi näkyä mihin organisaation lokeroon kukin ammattilainen on sijoittunut. Moniammatillisen tiimin tulisi toimia saumattomasti ja työskennellä samaan suuntaan.

Leikkaussaleissa potilaan ympärillä saattaa olla useita ammattilaisia, anestesiaan perehtyneitä, eri operatiivisten alojen kirurgeja ja avustavaa henkilökuntaa. Moniammatillinen työote toteutuu luontaisesti. Vuoropuhelu ammattiryhmien ja yksiköiden välillä on kuitenkin usein puutteellista. Poissaolojen organisointi, hoidonvarauksen kanssa toimintojen yhteensovittaminen ja jonojen hallinta ontuvat, jos yhteistä keskustelua tavoitteista ei ole riittävästi.

Ihmisten välinen ryhmädynamiikka harhauttaa jäseniään uskomaan, että meillä kaikki on paremmin tai huonommin tai jotenkin muuten erikoisella tavalla muihin verrattuna. Ryhmän sisäinen puhe vahvistaa uskomuksiamme, valitettavasti negatiivinen puhe tarttuu herkemmin kuin myönteinen. Esimiehen tehtävänä on nostaa keskustelua katselemaan omaa toimintaa peilistä ja mahdollistaa vuoropuhelua toiminnan kannalta tärkeissä verkostoissa.

Moderni terveydenhuolto järjestäytyy kohtaamaan potilaiden tarpeita, ja interventiot perustuvat näyttöön. Toimintatapoja kehitetään asiakaspalautteen pohjalta ja työyhteisöt osallistuvat aktiivisesti oman toimintansa kehittämiseen. Laatujohtaminen ja Lean-työkalut fasilitoivat ja raamittavat kehittämistä.

Terveydenhuollon ammattilaiset ovat tunnollista ja osaavaa väkeä. Autoritäärisen johtamisen perinne kuitenkin kahlitsee työyhteisöjä, odotetaan milloin lisää resursseja, milloin lisää arvostusta ja tietysti aina lisää palkkaa raskaasta työstä. Näille parannuksille voi olla ajoittain tarvetta, mutta työolojen ja potilaan hoidon kehittäminen edellyttävät jatkuvaa pienten parannusten tietä ja käsitystä siitä, minkälaisella hoitopolulla kukin hoidettava oikeasti kulkee.

Terveydenhuollossa ei riitä niukkuuteen tuijottava vanhaa säilyttävä johtaminen. Mekanistisen ihmiskuvan tilalle tarvitaan humaania näkemystä ja sitä, että terveydenhuolto on läpinäkyvä ja aktiivinen osa yhteiskuntaa. Tarvitaan uskallusta ja rohkeutta tarttua hetkeen, olla läsnä ja kannustaa kaveria, niin potilaana olevaa kanssakulkijaa kuin työkaveriakin asenteella, jolla kivikoista selvitään. Ylimmän johdon haasteena on tähystää tulevaisuuteen, mitä voisi jättää tekemättä ja mihin uuteen investoidaan, jotta väestön muuttuva palvelutarve tulisi riittävästi katettua. Katsellaan osaoptimoinnin, oman edun tavoittelun ja kyräilyn yläpuolelle, ja luodaan luottavainen vuoropuhelun ilmapiiri, jossa parhaat ideat syntyvät. Emme tarvitse kaiken tietäviä guruja vaan toinen toistaan kunnioittavien ihmisten elävää ja hedelmällistä vuoropuhelua, josta vastuullisesti valikoidaan tulevan suunnan tienviitat.